Tavaravuoren joukossa on muun muassa joskus aikoinaan tilattuja matkaehtoolliskalustoja. Tarina ei kerro, kuka ne on aikoinaan valmistanut. Tekonahkaisissa pusseissa on sekä metallinen viinipullo että leipärasia. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että valmistuksesa käytetty metalli on ollut halpaa ja se on monin paikoin hapettunut karmean näköiseksi. Joissakin on havaittavissa jo läpisyöpymisen oireita. Noiden välineiden käyttö Herran Pyhässä Ehtoollisessa olisi jonkinlaista pilkantekoa. Oma moraalini ei antaisi periksi valmistuttaa pyhää käyttöä varten tuollaisia asioita, jotka tekevät aterian nauttimisen vastenmieliseksi kokemukseksi. Valmistajan valitsemat aineet on todennäköisesti haalittu kaupallisin perustein. Halvalla tehdään nykyään niin monenlaista, mutta tarviiko tämänkin ilmiön ulottua kirkollisiin tuotteisiin ja kirkolliseen elämään yleensä?
Monesti meillä kirkossa pohditaan sitä, miksi olemme onnistuneet tössimään maailman parhaan tuotteen markkinoinnin. Maallistuminen etenee eikä evankeliumi tahdo käydä kaupaksi, vaikka se ei maksakaan mitään. No, virheitä on tehty toki. Mutta vastuu on myös yksilöllä. Millaisia arvoja käytämme ja ammennamme rakentassamme elämää? Jeesus viittasi moneen kertaan rahaan ja totesi sen olevan kaiken pahan alku ja juuri. Tänään kahvipöydässä keskustelimme ns. keltaisen lehdistön moraalista. Lööppejä tehdään ja kirjoitetaan, jotta lehti myisi tuona tiettynä päivänä enemmän. Kaiken takana on siis raha, joka voidaan pukea myös kaupallisuuden muotoon. Otsikon totuudella ei sinänsä tunnu olevan väliä, vaan pääasiana on lehden myyminen. Toimittajat syyllistyvät vähättelyyn, perusteettomien väitteiden esittämiseen ja monenlaiseen tirkistelevään roskajournalismiin. Tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin eli Julkisen sanan neuvosto on melko hampaaton elin, joka puuttuu lähinnä räikeimpiin ylilyönteihin. Myös me kuluttajat hyväksymme liian kritiikittömästi tarjotun lööppisaastan ostamalla tämänkaltaisia lehtiä. Seiskat ja Hymyt saisivat mennä samaan roskakoppaan. Myös päivälehdet ovat lähteneet lähestymään keltaisen lehdistön todellisuutta. Aina silloin tällöin näkee tarpeetonta mässäilyä joillakin poliittisilla teemoilla, joka ohjaa tärkeät yhteiskunnalliset asiat sivuraiteelle. Me olemme kansana viihteellistyneet emmekä enää halua rakentaa yhteiskuntaa asiapohjalle. Ei hyvää siitä seuraa, se on varma.
Kirkon tulisi yhä vahvemmin ohjata yhteiskuntaa totuuteen ja ottaa kantaa sen epäkohtiin. Tuntuu valitettavasti siltä, että kirkon ääninä toimivat esimiehet ovat niin monesta asiasta eri mieltä eikä yhteisiä kannanottoja tule juuri julkisuuteen. Kirkon on oltava yhteiskuntamyönteinen säilyttääkseen olemassaolonsa mahdollisuudet, mutta toisaalta osattava olla samalla sen kriittisenä äänenä. Jos emme ui koskaan vastavirtaan, emme juurikaan voi mitään saavuttaa. Näin teki Jeesus, Luther, Paavali, Billy Graham, Äiti Teresa jne. He muuttivat maailmaa, koska uskalsivat olla eri mieltä vallitsevan kulttuurin kanssa. Toki vastakkainasettelun tulee tapahtua hurskaiden motiivien ajamana eli en siis kirjoituksellani kehota ketään kapinaan. Sen sijaan meidän tulee olla rohkeasti ja kuuluvasti eri mieltä, mikäli jokin asia ei yhteiskunnassa näytä menevän oikeamielistä rataa eteenpäin. Kirkko voi navigoida yhteiskuntaa ja varottaa kareista. Joskus kuitenkin tuntuu, että se tekee "siljaeuropat" ja ajelee ympyrää ilman peräsintä. Kokin tai hyttiemännän on vaikea tarttua ruoriin, vaikka hekin ovat laivalla työssä. Kapteenin tai perämiehen se on tehtävä. Piikki on osoitettu myös itselleni, sillä saattaa olla joskus esimiehen tehtävät edessä, ainakin jossakin vähäisessä muodossa.
Sami Tammisalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti